Pikkuvirran ponitalli - sivuille tästä :)

 

 Melkein zoo

Asumme maalla omassa rauhassa ja elämme elämää lypsykarjan ja lemmikkiemme kanssa. Elämä koirien kanssa ei ole kilpailutavoitteellista, mutta ne saavat elää ihmisten kanssa ja tavata monia eläimiä. Paimensukuiset lapinkoiramme pääsevät lehmäpaimeneen kesäisin, ja niiden kanssa kuljetaan myös "ihmisten ilmoilla". Lapsiperheessä koirat oppivat kaikenlaista - meidän aikuisten tehtävä on ohjailla sekä lapset että eläimet oikeaan suuntaan, ja siinä riittää haastetta.

 

 

 

Meillä pidetään Lapinlahden 4H-yhdistyksen ja Savon Eläinsuojelu ry:n yhteistyönä Lasten eläinkerhoa, joka on mielestäni erittäin tärkeä työmuoto lasten parissa. Lapset saavat kokemuksia eläimistä, oppivat touhuamaan eläinten parhaaksi ja saavat samalla oppia elämää varten. Eläinkerhossa tapahtuu joka toinen lauantai, kesällä järjestämme pikkuisen leirin ja saattaapa keväälläkin olla jotain jänniä yllätyksiä luvassa.

 

 

Aloittelen vasta paimensukuisen lapinkoiran kasvatusta, mutta eläinten kanssa elämää - lapsuuten suurta haavetta - olen elänyt koko aikuisikäni. Pentuja teetetään harkitusti ja harvoin. Kasvattajaurani alku on ollut kivikkoinen. Rakas paimensukuinen lapinkoiramme Ryyni ei viidestä yrityskerrasta huolimatta suostunut pentuhommiin, joten Ryyni saa jäädä vanhaksi piiaksi ja katseet käännetään jatkossa sijoituskoiriin Iloon ja Wiimaan sekä kotona oleviin Muusaan ja Kiaraan.

 

 

 

Toivottavasti viihdyt!

 

Johanna Niskanen

Lapinlahti

050-3610574

 

Sähköposti